Hei taas. ;)))

222.jpg

Aloittakaamme Hawkins Familyn ensimmäinen osa juhlallisesti kantaisä Kennethin arvokkaalla vanhustumisella. "Olenko minä tosiaan jo näin vanha?", hän mietti ja kauhisteli ajan nopeaa kulkua. Vastahan hän oli ollut täysi-ikäinen ja muuttanut omilleen. "Mitähän sitä toivoisi... Nyt tiedän! Onnellisia eläkepäiviä Viljan kanssa Bahamalla! ... Tai ehkäpä kotonakin kelpaa."

223.jpg

Rypyistä, harmaantuneista hiuksista ja huonontuneesta näöstä huolimatta hän oli vielä sangen komea mies. Töissä käyminen oli vieläkin herralle mieluista eikä eläkkeelle jääminen tullut kysymykseenkään. Ei edes herran perhetavoitekaan estänyt häntä etenemästä urallaan.

224.jpg

Isovanhempanakin Kenneth niitti mainetta ja kunniaa - hän sai opetettua Annielle puhumisen jalon taidon. Ihan helppoa se ei kuitenkaan ollut, sillä tyttö olisi tahtonut mieluummin syödä nyrkkiään tai kaivella nenäänsä. Huomatkaa, molempien tyttöjen ensimmäinen sana oli nalle ja he sanoivat sen melkein samaan aikaankin. ;)

226.jpg

227.jpg

Kuten aina, taaperoikä suhahtaa ohi hujauksessa. Nelivuotissyntymäpäivän koittaessa puhallettiin kynttilät lähes heti. Jostain syystä en älynnyt ottaa tytöistä "kunnon" kuvia lapsina. Eteenpäin luetessanne saatte kyllä nähdä millaisia neitosia heistä kasvoi.

228.jpg

Kouluikään päästyään (aloittavatko simit koulun 4 -vuotiaina..?!) tyttöjen huone oli sisustettava uudelleen. Kehdot ja taaperolelut saivat väistyä uusien tilpehöörien edestä. Huomatkaa sängyssä nukkava Ashley. ;3

229.jpg

Viime osan lopussa paljastunut raskaus alkoi olla lopuillaan ja synnytys käynnistyi - keittiössä! "AAAAAAAAAAEEEEEEIIIIIIIOOOOUUUUYYYYÄÄÄÄÄÖÖÖÖ!", Essi huusi tuskissaan. Toinen synnytys ei tainnut olla yhtään sen helpompi tai tuskattomanpi kuin ensimmäinenkään.

230.jpg

Lopulta maailmaan putkahti suloistakin suloisempi tyttövauva, joka sai nimekseen Sheila Tytär peri äidiltään vaaleat hiukset ja vihreät silmät (mikä ei kuvassa kuitenkaan näy. ;D) ja isältään nukkeihon.

231.jpg

Kissojen huone remontoitiin suloisen siniseksi ja unikko -kuvioiseksi pikkunyyttiä varten. Tässä vaiheessa Carolin pentu Sasha ja tämän isä Arska myytiin pois.)

232.jpg

Anthony enemmän kuin innoissaan uudesta perheenjäsenestä. "Kuka on söötti pikku tui tui, kuka~?", hän leperteli nuorimmaiselleen.

233.jpg

Isompien tyttöjen ensimmäinen koulupäivä ei alkanut lupaavasti - he melkein myöhästyivät bussista.

234.jpg

Vilja -mummokin oli riemuissaan saadessaan lisää lapsenlapsia. Vaipanvaihto -pelkoinen Essi jättikin usein törkeästi hanttihommat hänelle. Viljaa ei kuitenkaan harmittanut ollenkaan, sillä tämä näytti nauttivat saadessaan touhuta pikkuisten kanssa.

235.jpg

"Äääh.. Ei tullu kymppiä.", Annie totesi olkiaan kohauttaen ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Älä murjota, 8,5 on hyvä numero. :'D

236.jpg

Ja onneton Anthony oli saanut potkut professorin virastaan. Hän oli menettänyt maineensa näissä tieteellississä piireissä, joten hän päätti vaihtaa alaa...

237.jpg

... rikollisuuteen. Ja mitä hänen mielessään liikkuu ensimmäisenä työpäivänä uudessa työssä?! Mitähän sitä on puuhasteltu..?

238.jpg

"On se hyvä, että kulta sai uuden työpaikan näin nopeasti. Muuten olis rahat voinut loppua kesken.", Essi huokasi. "Mutta eikö sinua häiritse se, että hän tienaa rahansa rikollisin keinoin? Minua ainakin.", Vilja tuumasi ja päivitteli kuopuksensa uravalintaa.

239.jpg

Pian Viljakin asteli elämänsä ehtooseen ja päätti jäädä eläkkeelle, jotta Essi pääsisi taas töihin. Vanhan pariskunnan kultavuosipäivää juhlittiin rauhaisasti perhepiirissä. Avio-onni kestää ja kukoistaa edelleen. :)

240.jpg

Essi vietti paljon aikaa kuopuksensa kanssa. "Tiesitkö, että saat ehkä pian pikkusisaruksen?", hän paljasti tälle. "Guguu?", Sheila jokelteli vastaukseksi selvästi ymmärtämättä mitään.

241.jpg

Ja niin se aika rientää, oli Sheilan vuoro kasvaa taaperoksi. "Puuuuuuh!"

242.jpg

Hänestä kasvoi vallan valloittava vekara, joka ilmeisesti tykkää tanssia. Luonnepisteiltään hän on 5-9-4-6-6 ja horoskoopiltaan leijona.

243.jpg

Hänen supersiisti siskonsa mielipuhaa oli sänkyjen petaus. :'D

244.jpg

Essi oli oikeassa! Hän ja Anthony olivat päättäneet pyöräyttää vielä yhden lapsosen. Pyttyparka.

245.jpg

Sheila oli todella nopea oppimaan eikä pottiminenkaan tuottanut tytölle ongelmia.

246.jpg

Mitä ihmettä?!? Raskaan oleva pienten lasten äiti päätti nakuilla keskellä kirkasta päivää - ja vieläpä olohuoneessa lastensa silmien edessä. Skandaali! Jos Hawkinseilla olisi esi-isiä, he kääntyisivät varmasti haudoissaa. ;D

247.jpg

Ja kuten kuvasta huomaatte, tässä vaiheessa Vapaa-aika -lisäri on saapunut piristämään Hawkinsien elämää. Vilja oli erityisen innostunut baletista ja häntä oli lähes mahdotonta pitää poissa tuon tangon luot<.

248.jpg

Onneksi nämä lapset tulevat hyvin toimeen keskenään, eivätkä ole sellaisia tappelevia kauhukakaroita. Puuhapöydän ääressä puuhastelu olikin lasten mielipuuhaa.

249.jpg

Ja Rod Humble kävi tuomassa huippuhienon tietokoneen, joka sijoitettiin olohuoneeseen.

250.jpg

"Huppista keikkaa, minähän paisun.", Essi naurahti vauvelin potkaistessa.

251.jpg

Ja näin loppukevennykseksi äiti peittelee pikkuisensa unten maille. ;3

~ichiro

Kommenttia saa laittaa tulemaan! 8)