Hei jälleen!
4. osa uunista ulos, mutta nyt on käynyt pieni vahinko. Jostain syystä kuvanotto-ohjelmani temppuilee, eikä se ole ottanut kuvia n. 3 päivän ajalta. (Siis simien päiviä) Eli Daniel on jo lapsuusvaiheensa alussa ja kaksoset jo taaperoita. Pyydän nöyrästi tätä vahinkoa anteeksi. Toivottavasti se ei pilaa kenenkään lukukokemusta. (Tätä on tapahtunut myös lisää "tulevaisuudessa" eli lasten teiniajasta puuttuu hirmu iso kasa kuvia.)
Ja kiitoksia vielä osia 2 ja 3 kommentoineille. On mukava huomata, että LC:ni on saanut jo pari vakiolukijaakin, kiitos. :> Tämä 4. osa on käsittelee lähinnä Kennethin ja Viljan jälkikasvua ja heidän lapsuuttaan. Varsinaista "toimintaa" on siis jokseenkin vähän. Mutta mennäänpäs nyt asiaan...

113.jpg

Danielista oli kasvanut varsin suloinen ja ahkera lapsi. Vilja tahtoo hänen tulevan yhtä hyväksi kokiksi kuin äitinsä ja päästä isona äitinsä tavoin ravintola-alalle. Katsotaan nyt kuitenkin, mitä Danny itse tahtoo. ;)

114.jpg

Opiskelun ohessa hän tykkäsi leikkiä nukkekodilla. How cute. ♥

118.jpg

Ja saanen esitellä perheen ainoan tyttären, Beatricen. Taaperona hän on ylisöpö. Toivotaan vain, ettei käy niin kuin yleensä, eli söpö taapero ei ole hyvännäköinen teini / aikuinen. Noh siihen on vielä aikaa. Luonteeltaan tämä neitokainen on 8-3-9-10-1 eli aivan samanlainen kuin isoveljensä Dan. Horoskoopiltaan Betu on Jousimies.

119.jpg

Tässä on perheen kuopus, Antohy. Hänkin on erittäin suloinen. (Oma kehu haiskahtaa... ;P) Arska on horoskoopiltaan Vesimies ja luonteeltaan 5-3-4-5-6, kuten isänsä.

116.jpg

Pottailu oli Beatricelle varsin helppoa hommaa, kun noin hymyilyttää. :)

117.jpg

Isoveljenä Dan piti huolen siitä, että pikkuveli sai kutitusta osakseen.

120.jpg

Vilja patisti isoveikan aikaisin nukkumaan, sillä hänen olisi seuraavana aamuna lähdettävä monivuotisen opiskeluntaipaleen ensimmäiselle vaiheelle – ekaluokalle!

121.jpg

Päivisen kaksosten hoito vei paljon aikaa, aina oli vietävä potalle tai tuotava ruokaa. Tuntui, kuin kaksosilla olisi aina ollut nälkä. ;)

122.jpg

Anthony oli sentään nopea oppimaan. "Oikea, vasen, sitten taas oikea..." Kenny opasti kuopustaan.

123.jpg

Dan oli varsin vaisu aamiaispöydässä. Liekö häntä jännittäny ensimmäinen päivä koulussa?

124.jpg

"Sano äi-ti, äiti. Kyllä sinä osaat.", Vilja kannusti. "Vil-ja" tuli pian pikkuisen suusta ja sai Viljan naurahtamaan. "No kyllähän tuokin käy.", hän hymähti.

125.jpg

Pian koitti Beatricen ensimmäisen kylvetyksen aika. (Taas tuo epäilevä ilme taaperolla. ;>)

126.jpg

...Heti perään kävelynopetus. "Vasen, oikea, sitten taas vasen..."

127.jpg

...ja puheopetus. Miksi jotkut taaperot oppivar ensin vaikeita sanoja kuten tuttipullo tai syöttötuoli. Miksei helppoja kuten äiti tai isi?

128.jpg

Aww. Vaippahirviöt tykkäsivät leikkiä yhdessä nukkekodilla. ;)

129.jpg

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen Dan tahtoi pelata shakkia. Mutta yksin joutui näköjään pelaamaan. :/

130.jpg

Vilja tuli taas raskaan työpäivän jälkeen muhkean palkkansa kanssa kotiin, kakaroita paimentamaan. Sellaista se lapsiperheen elämä on.

131.jpg

Äiti oli päättänyt, että hänen lapsensa saisivat kokea mahdollisimman onnellisen lapsuuden, joten hän alkoi viettämään enemmän aikaa pikkuistensa kanssa. ♥

132.jpg

Siinä vielä yksi söpöily kuva. ;)

133.jpg

Toisen koulupäivän aamuna Dan lähti viileän rauhallisena kouluun. Häntä ei näemmä enää jännittänyt.

134.jpg

Koska Viljalla ja Kennethillä oli molemmilla työpäivä, lastenhoitaja Karen Kassilla oli pakko kutsua hätiin. Sillä tantalla ei ole sitten minkäänlaista käsitystä lasten hoidosta. Hän jätti pikku-Anthonyn kehtoonsa näkemään nälkää sillä aikaa kun haki lähes nälättömälle Beatricelle tuttipullon. Onko tämä oikein? ;<

135.jpg

Sitten kävi vielä niin, että Anthony laski alleen tapauksen seurauksena. Ja mitä tekee Karen Kassila – laittaa pikkuisen kylpyyn! Eikö olisi fiksumpaa vaikka vaihtaa vaipat, tai jotain? -.-

136.jpg

Iltapäivällä Dania pelotti Viljan suhtautuminen 8 todistukseen. Ei kai vain äiti suuttuisi, kun odotettua kymppiä ei tullut?

137.jpg

... Ei suuttunut. Dan sai palkinnoksi halauksen ihan hyvästä todistuksestaan. ♥

138.jpg

Ja kuin hujauksessa kaksosten taaperoaika oli ohi. Synttärit!

139.jpg

"Puhalla oikein kovaa, Anthony, ja toivo jotain.", Vilja neuvoi poikaansa. "Anthony toivoo paljon kalkkeja!" pikkuinen hihkui innoissaan.

140.jpg

Ja sitten oli Beatricen vuoro. Isi taisi kyllä tällä kertaa puhaltaa kovempaa. ;)

141.jpg

Antohystä kasvoi oikein suloinen lapsukainen!

142.jpg

Ja niin myös Beatricestä. ;)

143.jpg

Anthony istumassa uudelleen sisustetussa lastenhuoneessa. (Sängyt jouduttiin vaihtamaan, sillä niissä nukkuminen näytti hieman hassulta. Pää tyynyjen sisällä jne.)

144.jpg

Ja Betu uudessa kampauksessaan ja samassa poseeraus asennossa kuin Vilja aikoinaan. Aivan on kyllä äitinsä tyttö. :)

145.jpg

Kenneth valvoi tarkasti, että Dan teki läksynsä. Kenny toivoi pojastaan vielä jotain suurta.

146.jpg

Sisarusrakkauta kukkeimillaan. Tui tui. ♥

147.jpg

Anthony sai houkuteltua äitinsä pelaamaan shakkia kanssaan. ;)

148.jpg

Ja vielä loppukevennykseksi Dan, suosikkiharrastuksensa parissa. Dan taitaa olla maalaamassa parhaillaan kuvaa pikkusiskostaan.

Siinähän se taas oli. Muutaman kymmentä kuvaa. Kommenttia saa laittaa, jos tahtoo. ~ ;)