Heipä hei, kaikki te kullannuput, jotka eksyitte lukemaan tarinaa Hawkinsin suvusta!

Tämä on ensimmäinen LC:ni jota olen alkanut julkaista netissä. Toivokaamme siis parasta, että kuvien ja tekstin laatu on hyvää ja ettei innostukseni tähän lopahda heti alkuunsa. Kuten jo mainitsinkin, tämä on ensimmäinen kertani Legacya kirjoittaessa, joten toivoisin paljon rakentavaa palautetta ja kommentteja tarinasta ja kirjoiutksistani! :) Linkitystä voitte kysyä myös. Pyydän anteeksi, että kuvat ovat .PNG -muodossa, ne latautuvat siis kauan. Ensi kerralla lupaan laittaa ne jpg -muotoon. Mutta nyt itse tarinaan...

001-1.png

Tämä hurmaava punapää tässä, on nimeltään Kenneth Hawkins. Hänen odottamansa päivä, 4. lokakuuta oli vihdoin koittanut. Hän pääsisi viimeinkin muuttamaan omilleen, pois siitä helvetistä, jonka hänen juomiseen taipuvaiset vanhempansa olivat hänelle suoneet.
Kiinteistönvälittäjä oli vetänyt Kennyä höplästä. Hän oli luvannut keskikokoisen ja hyvin hoidetun tontin kaksikerroksisella talolla. Todellisuus oli aivan jotain muuta. Muhkurainen jättitontti ja pieni röttelö sen keskellä. Vähempinkin vetää miehen vakavaksi.
Kennyä vetävät puoleensa karismaattiset ja urallaan menestyvät naiset, kun taas zombiet saavat hänet kiljumaan kauhusta. Hän tahtoo myös suurehkon perheen siis paljon lapsia, joille voi tarjota rakastavan kodin. Horoskoopiltaan hän on vesimies ja hänen luonteensa on 5-3-4-6-7 eli melko tasainen.

002.png

004-talo.png

Ja pitäähän tuoreen talon omistajan päästä poseeraamaan uuden talonsa edustalle. ;) Alemmassa kuvassa siis Kennyn talo lintuperspektiivistä. Aika pieni ja mitätön, eikö vain?

005.png

Sosiaalisena siminä Kenny käväisi heti tervehtimässä uutta postinkantajaa, Aaron Liimataista ja haki samalla juuri saapuneen päivän lehden.

006.png

Ja eihän ilman rahaa elämässä pärjää? Ei edes SimCityssä. Kennyn oli pakko hakea töitä, leveämmän leivän perässä. "Haa! Sotilasurallehan minä halusinkin.", huudahti hän löydettyään ilmoituksen vapaana olevasta alokkaan paikasta. Sotilasura on sinänsä helppo vaihtoehto, sillä siinä ei tarvitse olla koko ajan ystävystymässä muiden simien kanssa ja siitä tienaa jo alusta alkaen suhteellisen paljon. 8) *simoleonien kuvat silmissä*

007.png

Eikö täällä saa edes hetken omaa rauhaa? Kenny mietti, kun uusi naapuri, Benjamin Lohela paukahti paikalle. Loppujen lopuksi Benjamin ei kai tahtonut ystävystyä naapurinsa kanssa, sillä hän ei pitänyt ihailusta. -_-'

008.png

Voi ei! Lisää...hmm... laiskan näköisiä naapureita... No, eihän sitä koskaan voi liikaa ystäviä olla. Kenny tuumi kävellessään uusien naapuriensa luo.

003.png

009.png

Sitten koitti aika tiukan opiskelun... ja kuntoilun. Ruoanlaitto taito on jokaiselle itseään kunnioittavalle simille tärkeä taito. Koska rahaa Kennyllä on vähän, on pakko keskittyä myös ylennysten hankkimiseen. Ja sotilasurallahan hyvä kunto on kaiken A ja O.

010.png

Jumppaamisesta hikeentynyt Kenny ei kainostellut uusien tuttavuuksiensa edessä. Käydä nyt ilkialasti suihkussa vieraiden edessä! Isoäitisi kääntyisi haudassaan jos saisi tietää...

011.png

Kennyn hartain toivehan on saada 6 lastenlasta, eikä se onnistu ilman omaa kultaa. Oli siis aika lähteä Bileys Pureukseen(?) misuja metsästämään, mutta hän päätyikin grillaamaan nakkeja. Vai että tällaista peliä.

012.png

No mutta! Tavara Taivaassahan onnisti. Vau. Yksi hyvännäköinen typykkä bongattu. Kenny ihmetteli onneaan. Nyt vain rohkeasti neidin juttusille...

013.png

Nuorukaiset esittelivät itsensä ja neitokaisen nimeksi paljastui Vilja Mahtivähälä. Nauraakohan hän Kennyn nimelle vai ulkonäölle? Ettäs kehtaa. ;D Naurava luonne on kuitenkin plussaa. Aluksi Vilja taisi päättää leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, sillä ei edes Kennyn vitsit kelvanneet. Mutta sankarimme oli päättänyt Viljan olevan ikuinen elämänkumppaninsa, jonka kanssa takaisi Hawkinsin suvun jatkumisen. Lopulta Kenny lähes lyyhistyi maahan nälkäänsä valittaen, oli siis lähdettävä kotia kohti. Miten noloa...

015.png

Kotiin saavuttuaan Kenny ryntäsi heti jääkapille hakemaan kinkkuvoileipä ainekset. Kinkkuleipähän miehen tiellä pitää. Ainakin toistaiseksi.

016.png

Jonkin ajan kuluttua Kenny kuuli tööttäyksen pihaltaan: Kimppakyyti oli saapunut! Ensimmäinen päivä töissä oli aina jännittävä. Niin nuori nukkepoikamme lähti ensi kertaa rahaa metsästämään.

017.png

Hmm.. Näyttää siltä ettei työnteko miellytä nuorta herraa, ainakaan ilmeestä päätelleen. Ylennystäkään ei tippunut, vaikka Kenny oli niin charmikas ja hyvässä kunnossa.

023.png

...Ja sinne menivät töissä hankitut rahat. Onneksi pienellä taloudella on myös pienet laskut, joten ei Kenny nyt aivan puilla paljailla ole.

018.png

Pian paikalle pamahti Vilja. Tämäpä yllätys! He tulivat jo heti paremmin toimeen. :) Tästä suhteestahan voi tullakin jo jotain...

019.png

...Ja niin siitä tulikin! Vilja oli viimein lämmennyt Kennyn tulevaisuuden suunnitelmille ja he vaihtoivat ensimmäisen suudelmansa. ♥

020.png

Pitkästä päivästään väsynyt ja auttamattomasti rakastunut Kenny nukahti heti silmät ummistettuaan.

021.png

022.png

Seuraavan aamuna tohvelisankarimme aloitti päivänsä murokulholla ja yksin tanssimisella. Näyttääkö tuo muka tanssilta...?

024.png

Pian Vilja pyydettiin taas kylään ja yön aika suhde oli muhinut varsin tuttavalliseksi. Vihdoin ja viimein Kenny sai pyydettyä Viljaa muuttamaan luokseen ja sai myöntävän vastauksen. :) Awwww~

025.png

Vilja toi perheeseen huikeat 16 000 simoleonia, jotka käytettiin heti ylisuuren talon rakentamiseen. Suurin osa rahoista kului kuitenkin hyvin muhkuraisen tontin tasoitteluun. -__-'

026.png

027.png

Uutta parisänkyä päästiinkin heti testaamaan... :>

028.png

Lopuksi Vilja vielä stailattiin uuteen uskoon. Kaunis sim, ainakin minun mielestäni.

Tuottaako Kennethin ja Viljan lakanoiden laulatus tulosta? Purjehtivatko he turvallisesti avioliiton autuaaseen satamaan, kihloihin menemisestä puhumattakaan? Se selviää Hawkins Familyn seuraavassa osassa! ^_^

Kommentteja toivotaan~